Huhuu!

Uusi blogini löytyy siis täältä:

Yksiä pieniä kirjoituksia

aika jättää

Tänään se sitten iski. Se, mikä on pyörinyt mielessä pitkään ja etsinyt muotoaan.

Sain mailin, jossa käsityöblogiin pyydettiin liitettävän mainos jostakin hyväntekeväisyys kampanjasta. Juutuin tuohon käsityöblogi-sanaan ja tunsin piston. Huomasin avainsanapilvessä olevan isoimmalla succaplokki ja valmiit 2010.

Kaikki ei oikein ollut kohdallaan. Ristiriitoja täynnä tämä blogi(kin). Ei täällä enää esitellä valmiita neuleita, kuin satunnaisesti. En tiedä suututtaako se jotakuta, mutta itseäni häirii. Vaikka käsityöt ovat kuuluneet elämääni aina ja kuuluvat tästä edespäinkin, niin tämän blogin aika päättyy tähän.

Aloitan toisaalla uusin ajatuksin, kuitenkaan niitä käsitöitä unohtamatta. Pääpaino tulee olemaan ihan vain siinä arjessa.

Sydämellinen kiitos kaikille Liinan villoja seuranneille!

ja tervetuloa!

pukimista asiaa

Olen niitä äitejä, jotka pursuavat huolta näiden lasten ulkovaateasioiden kanssa. Juuri kun tuntuu, että nyt on joka lapanen ja kypärä hankittuna, niin sää muuttuu ja homma alkaa alusta. 

Vaikeinta on ollut ymmärtää niitä hinnastoja. Pipo kakskymppii, kintaat toisen, haalari yli sata. Villapuku, villainenkypärämyssy, fleecepuku jne. Ja suurin osa on hankittava vielä tuplana!

Eikä kaikkea vain löydä käytettynä, vaikka kuinka hakis. Kengissä tein sellasen antigoretexpäätöksen, että tämä syksy kuljetaan saappaissa ja villasukissa. Tuntuu maailman turhimmalta asialta ostaa nyt  goretexit, kun kohta saa kuitenkin jo laittaa talvikengät. 

Mutta, jos jokin näissä ulkovaatteissa on kivaa, niin pipot! Itse tehdyt villapipot! 

Tämä malli on kopioitu Polarnin syysmallistosta. Kuvat ovat alkusyksystä, eikä alla ole vielä sitä kypärää.  Lankana on Lanet. Pipo on kaksinkertainen ohimon kohdalta ja korvaläpät on ainaoikeeta. 

Erityisesti pidän siitä, että tuon kaksinkertaisuuden vuoksi välttyy joustimelta. Erityisesti harmittaa, kun takasauma onkin edessä.

Malli: Oma 

Lanka: Lanet

Puikot: 2,5 mm

Tällä mallilla ajattelin tehdä myös paksumman pipon ja alle pukea villakypärämyssyn, eiköhän sillä pieni pää pysy lämpimänä?

Keskiviikko aamuna

Tänä keskiviikko aamuna sain itselleni hitaan aamun. Hieman pidemmät unet. Rauhallinen aamukahvi. Ja syventyminen eilisiin blogikirjoituksiin. Vaikka tavallisesta arjesta pidänkin, ovat tälläiset aamut parhaita voimanantajia. 

Päivisin opiskelen. Olen siinä rajalla, että jaksanko vielä innostua, vai en. Olen kuitenkin päättänyt, että teen kandiin asti ja pidän sitten taukoa. Kaipaan työelämään ja aikuisten keskelle. Kaipaan  konkreettista tekemistä. 

Kaipaan niin paljon, että hankin itselleni kandintyöhön yhteistyökumppanin ja projektin. Se ei ole yleisesti käytäntönä, ja aiheuttaa varmasti ylimääräistä. Mutta saan välillä tehdä. 

Samalla painiskelen ajan kanssa. Haluaisin jo olla valmis ja kuitenkin tiedän, että matka on tärkeämpää. Opiskelu on jotenkin niin repaleista ja sumeaa, kuvittelen, että työ olisi ehjempää.

Päämäärien unohtaminen olisi hyväksi, tiedän sen. Olisi parempi olla vain tässä ja katsoa ympärilleen. Olet jo perillä Liina, muistutan. Samalla kuitenkin vasta opettelen tätä. Hidastamista.

Jäähyväiset hänelle

Syksy on ollut täällä jo pitkään, mutta vasta nyt olen päässyt jyvälle. On ollut huolia, jotka onneksi on nyt voitettu. Neuleet pyörivät mielessä ja suunnitelmat kasvavat.

Samalla kun lehti putoaa, teen surutyötä. On aika jättää hyvästit hänelle. Tämä ei nyt ole maailmankaikkeuden vakavin surutyö, mutta minulle merkityksiä täynnä.

Hän täytti kolme vuotta. Se ei ole pitkä aika hänenlaiselleen, onhan niitä kymmenvuotiaitakin. Hän oli ystäväjoukoissaan ehdottomasti pidetyin. Hänet emäntä aamulla ensimmäiseksi kaivoi käsiinsä ja illan päätteeksi laski pois. 

Hänen kanssaan odotin vauvaa, kannoin vauvaa, nukutin vauvaa, syötin vauvaa, kannoin taaperoa, nukutin taaperoa ja kaiken muunkin. Kyllähän se alkaa näkyä. Ei siinä menossa pysy napit paikallaan tai ryhti ojennuksessa. Sehän on selvä.

Niinpä hänet saatoin hylättyjen neuleiden laatikkoon. Siellä on hyvä levätä. Kiitos!

Mennään markkinoille

Aiotaan mekin tässä plokkeinemme uskaltautua ihmisten ilmoille. Poistuminen kellarista voi tehdä ihan hyvää, vaikka siis ihan vihreitä ollaan näissä hommissa. 

Helsinkiin siis- SILMÄ, PISTO, TIKKI, TAKKI- Keittiönperäyrittäjien käsityö- ja tarvikemarkkinat.

Ensi viikonloppuna 10-11.9.2011 Tieteiden talolla.

Vielä puuhataan valmistelujen kanssa, vaikka sekin on yhtä sekasortoa.

Mitä ihmettä sinne tulisi ottaa mukaan? Kuinka paljon? Miten me edes löydetään perille? Pitäiskö jo alkaa pakata? Ja siis- kuinka paljon mukaan?

Apua, ei me olla ehditty mitään suunnitella. Ja osaakohan Mr nyt varmasti kertoa, miten silmuccamerkkejä käytetään. Neulomista on ainakin harjoteltu...

Jännittävintä on tavata kaikki bloggaajat livenä. Ja yhtä jännittävää on päästä esittelemään tuotteita. Tulkaa kaikki markkinoille!

Tokihan naisella saappaat ja pipo mätsää

Koska tässä nyt saneeraus toimissa ollaan, niin pitäähän pipon toimia saappaiden kanssa yhteen. Sehän on selvä. Neiti on hyvin tarkka, siitä mitä päähän laitetaan. Ja erinäiset äidin kokeilut aiheuttavat väistämättä syvän loukkaantumisen. On (tai oli) vain yksi pipo, joka päässä on kuljettu koko kesä.

Nyt äiti meni ja ompeli uuden. Heitettiin hyvästit vanhalle ja tämä sai jäädä. Kunhan ensin äiti kulki puolipäivää kyseinen pipo päässä, niin suostuihan tuo.

Kangas on isänsä vanha aluspaita ja vuorina neidin oma pieneksi jäänyt paita. Kätevää uusiota parhaimmillaan. Ohje on täältä. Pipo on niin mainio ja ohje helppo, että voisi vaikka itelleenkin.

Saumurini päätyi huoltoon ja oli turvauduttava tavalliseen koneeseen ja ihan suoraan ompeleeseenkin. Omassa koneessani ei saa säädettyä siksakia mihinkään, on vain neljä vaihtoehtoa, joista yksikään ei oikein toimi trikoossa. Mutta ihan hyvä tuli, saumuri varmasti kuitenkin parempi.

Ps. Mitähän se juttu piilosta olikaan. En tiedä. Pääsin kai yli, ainakin joksikin aikaa. Välillä on vain kovin vaikeaa elää sen asian kanssa, että omaa päiväkirjaa luetaan. Enkä tarkoita teitä hyvät blogisisaret, teiltähän saan vastinetta.

On tottakai kiva kuulla, että joku lukee tätä.  Kaikenlainen puheessa suoraan asioihin viittaaminen tai lisäkysymykset aiheuttavat kuitenkin tuskaa. Sanottakoon, että tämä on blogitekstiä. Blogitekstiin saa jäädä aukkoja. Blogitekstin annetaan olla. Se on siinä. Näin toivon.

Kirjoitan tätä itselleni ja blogisisarilleni. Ja sanottakoon vielä, että uskoisin, että vain toinen blogia kirjoittava blogisisar voi saada blogeista irti sen mitä blogisisar kirjoittaa tai jättää pois. On olemassa blogimaailma, johon pääsee sisään vasta, kun on itsekin kirjoittanut. Ei nämä asiat täysin aukea muille, eikä ole tarkoituskaan. Vai kirjoittaako joku työkavereilleen, naapureilleen, isotädinsedälleen?

Päivän iloisimmat

Meillä kaivetaan. Talon ympäriltä yli kahteen metriin. Se on vain kuoppa. Siis kuoppa. Ei kovin iso asia tässä maailmassa. Mutta isolta se tuntuu, vie voimat ja aiheuttaa huolta ja murhetta. Turhaan, en kaipaisi yhtään. Minusta ei olisi talonrakentajaksi tai sen puolisoksi. 

Kuopasta löytyi vanha pullo. Onkohan sillä tämän talon talonrakentajalla ollut huolta. Minkälaista huoli oli vuonna -58. Onko mihinkään päästy. 

Iloitsin kuitenkin pullosta, se kertoo tarinaansa ja antaa talolle taustaa. Vaikka vain vähän, mutta jotain.

Toinen iloinen on uusi Toast. Syysnumerot ovat parhaimpia.

Arjen ajatuksia

Kirppiksiin voi jäädä hyvinkin koukkuun, tai jollain tavoin riippuvaiseksi. Löytämisen ilo on niin kivaa, että kirppiksille on vaan päästävä. Polte kasvaa ja kutkuttaa mieltä, eikä siitä pääse, kuin kirppistelemällä. 

Meidän kylällä on avattu uusi. Ja nämä maalaiset on sitten siitä kivoja, että ne tietää, että kirppishintojen kuuluu olla kirppismäisiä hintoja. Näitä hintoja ei kaupungissa nähdä. Keltainen peltipurkki 1 €. Ruskea Aarikan peltipurkki 2 €. 

Maisa-kirjat 1,30 €/kpl!!! Siis häh! Näähän on uutena yli 15€ ja kirppishinnatkin pyörii kympissä. Sydän pysähtyi nämä nähdessä. Ja Kerttu tykkää niistä ihan hirmusesti. Miten niissä tehdäänkin just niitä Kertun lempiasioita. Pompitaan, soitetaan, puhalletaan saippuakuplia...

Löydöt jatkuvat. Pallopaita 1,50 €. Nanson raitatrikoopaita 0,30 €. Raidasta on tarkoitus ommella jotakin muuta, katsotaan mihin se riittää.

Tämän viikon olen kitunut Kertun kasvua. Miten se voikin tuntua, kuin sydäntä revittäis. Ehkä sen pitäisi tuntua hyvältä ja helpottavaltakin. Mainoksessakin nainen sanoo, että se on parasta kun lapset kasvaa ja oppii.
Vaan kun Ei tunnu hyvältä ja helpottavalta. Se on outoa ja kummallista. Kaikki on erilaista.
Pysy aina pienenä ja lintuna.

Se on totta niinku hiiri on...

Harmaa!

Harmaan viehätykseen en kyllästy. Siitä tykkää aina vaan. Eikä minusta harmaa ole ollenkaan tylsä ja niinku sanotaan: hiirulainen. Vaan, harmaa on tyylikäs ja kaunis. Tänä syksynä siis haravoidaan tyylikkäästi ja harmaasti.

Inspiraatiota parhaimmillaan edustaa löydöt jämiksien seasta. Ei haittaa, vaikka on eri paksuisia lankoja, kunhan sävyt käy yhteen. Tehostevihreä on sitten niin ihana, että se aiheuttaa jo syviä huokauksia.

Siellä on kauniissa sovussa vanhat seiskat ja cascadet. No, okei. Ehkä ne vähän käy taistoa keskenään, mutta saavat käydäkin.

Sitten odotellaan, että lehti putoo.