Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kuulen jo solinan

Ei syitä eikä selityksiä hiljaisuudelle. Joskus on hyvä olla hiljaa.
Opiskelu on ollut kivaa ja piristävää. Katsotaan.


IMG_7965

Olemme viime päivinä paljon pohtineet tätä taloa ja paikkaa. Olemme onnekkaita. Joka kerta kotiin tullessa voimme huokaista ihastuksesta. Löydän yhä vieläkin sen ensinäkemisen tunteen, sen hetken, kun ajattelin, että tässä se on; Meidän koti!





IMG_7966


Täällä natisee ja nitisee. Vetää raoista ja varpaita on paleltanut. 
Tänään kuitenkin kuulin lintujen laulun ja lumi sulaa solisten. Tämän talon kevät on vielä meiltä näkemättä, odotamme valtavasti.

IMG_7967




IMG_7981


Aloitin uuden pipon. Epäilyttää hieman. Katsotaan.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Hitaasti ja rauhassa!

Puoli vuotta on asuttu peltomaiseman syleilyssä. Kaipuuta kaupunkiin ei ole, täällä on niin hyvä. Hitaus on se mikä teki vaikutuksen ja mikä samalla on vaikeinta. Päätettiin jo ensi päivinä, että kaikki projektit siirretään tuonnemmaksi. Katsotaan millaista on asua.


IMG_7367

Emme tosiaan ole kiirehtineet. Mitään sisustamista ei olla harjoitettu. Ollaan katsottu rauhassa. Tuijoteltu seiniä ja mietitty. Valojakin asennettiin vasta, kun ei enää nähty.

IMG_7415

Maanantaina aloitan opiskelun. Se on vielä mysteeri, miten opiskellaan rauhassa, oman tahtisesti. Olen tottunut lapsen kanssa, että kaikkeen kuluu aikaa. Oppinut siirtymään rauhassa ja käyttämään runsaasti aikaa kaikenlaisiin toimintoihin. Nyt edessä on puolituntisia, jonka sisällä syödään ja siirrytään toiselle puolelle kampusta.

IMG_7420

Tuunasin (lue: leikkasin vanhasta Toastista kuvan ja asetin sen muovin sisään) kalenteriini rauhoittavan kuvan. Olkoon kuva ohjeeni. Hitaasti ja rauhassa!

maanantai 3. tammikuuta 2011

Tulkoon sämpylävuosi!

Sain tänään nauttia harvinaista päiväkahvia. Siisti pöytä, tulppaaneja ja Mr. sukkiksen leipomia sämpylöitä! Suunnittelimme, että näitä tehdään useammin ja heitellään taikinaan kaikkea mahdollista mukaan. Perunoita, nokkosia, mahdolliselta kasvimaalta jotakin.

IMG_7330

Vuosi on vaihtunut ja minä olen lukenut. Kaiken vapaan olen lukenut. Olen lukenut niin paljon, että huomasin lukulasien menneen vanhaksi. Toisin sanoen: en näe riittävästi.

Olen aina ollut lukevia ihmisiä. Kirjat ovat olleet minun turva ja lohtu. Olen inspriroitunut niistä ja ammentanut paljon. Olen välistä kadottanut lukemisen innon, mutta aina se on palannut.

IMG_7337

Viime viikolla vaeltelin paikallisessa kirjastossa, joka on tosi hyvä! Odottelin, että herrasmies väistyy uutuushyllyn edestä, en halunnut häiritä. Ja siinä se sitten oli, minun käännekohtani. En arvannut, että tuo pieni kirja avaisi päähäni niin äärettömiä ajatuksia. En arvannut, että pienet ajatuspompulat pääni sisällä vierähtelisi omiin koloihinsa, kuin paikoilleen. En todella arvannut.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kotiäidin opiskeluita

Joo. Ajatuksena hyvä yhtälö "opiskella siinä samalla kun oon hoitovapalla". Ja kuinkas sitten kävikään.

IMG_6934

Sinne katosi motivaatio johonkin unenpuutteen ja porkkanasoseen taakse. Olen hakemalla hakenut sitä intoa ja kiinnostusta, voimia ja mielenkiintoa uusia asioita kohtaan. Vuosi meni. Tuloksena pari pahaista kurssia.

IMG_6969

Nyt on kuitenkin alkanut tulevaisuus asiat tulla mieleen ja kiinnostus kurkkia mielessä.

IMG_6971

Yhtä esseetä olen kirjottanut Kertun nukkuessa. Jospa sitä sitten tammikuussa löytyisi enemmän intoa, jaksamisesta ei tiedä. Vai kulkevatko ne käsi kädessä?

IMG_6972

On kyse vain parista päivästä viikossa, joskus jopa puolikkaista. Ja kyse on mummun hoidosta. Niin silti. Silti se jännittää ja pelottaa. Siinäkö se oli. Minun vauva kasvoi noin vain.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Omassa pihassa

IMG_6587

Jokapäivä ja jokahetki nautin omasta.
Se on aina kaunis, vaikka olemmekin olleet vähemmän tarkkoja puutarhureita.


IMG_6588

On aivan ihmeellistä, että syksyn väriloisto on suoraan oven takana.
Tai, että se hehkuu sisälle asti. Sen näkee suoraan sängyltä.

IMG_6609

Syksy on ollut minulle aina inspiroivaa aikaa.
Tavallaan nytkin.
Vain hitaammassa tahdissa.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Varjokohtia paahteessa

Olen löytänyt varjokohdat uudesta talosta. Tiedän missä paahtaa aamulla, ja missä illalla.
Mistä saa tuulen sisään, ja missä paras viileä kohta illalla.
Missä on valoisaa neuloa iltasella, ja missä ei voi neuloa ollenkaan.


IMG_6181

Täällä maalla olen oppinut, miten kiire tulee jättää taakseen ja aikaa on enemmän.
Päivissä on paljon, kun antaa kaikelle oman ajan.
Hetkessä, kuten sanotaan. Kunhan vielä opettelen.

IMG_6226

Suureksi ihmeekseni olen myös löytänyt itseni töistä. Keskeltä kuluttavaa ihmismassaa.
Kolmena päivänä viikossa matkaan kaupunkiin, ja palaan iltamyöhällä takaisin maalle.
Tämä vain väliaikaista.

Olen oppinut, että kotona on parasta. Eikä vielä ole aika.
Ajan koittaessa etsin muuta.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

1958

..oli vuosi jolloin uusi kotimme on rakennettu.
Olemme tästä kodista hyvin kiitollisia, hoidamme ja pidämme siitä huolen.
Sitä on vaalittu ennenkin, siten jatkamme.
Säästämme vanhaa, huollamme,
korjaamme, kunnostamme, elämme ja teemme omannäköisen.

IMG_6039

Vaikka omannäköinen se on talona jo nytkin, on opeteltavaa paljon.
Miten eletään kolmessa kerroksessa. Missä hammasharja, entä missä
siivousvälineet. Mihin muut katosivat.
Opeteltavaa on myös tässä maaseudussa.
(Virallisesti tämä on kaupunki, ihmisten suissa maaseutukaupunki, mutta meille maaseutu).
Luonto lähellä. Naapurit tuovat kukkia. Paikallisbussi tilataan soittamalla edellisenä päivänä??
Paikallislehdessä käytetään verbiä rempoi??
Mitä kaikkea vielä tulossa.

IMG_6038

En tiedä, siirtyisikö liinan villat-blogi kertomaan myös enemmän elämästä, arjesta,
puutarhasta ja niiden antimista. Tätä pohdin.