sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Vuosiarvonta!

Vuoden vaihtumisen kunniaksi ja uuden alun iloksi Succaplokkitehtailija halusi järjestää arpajaiset. Arpajaisethan ovat hyvä tapa saattaa vuosi päätökseensä.
Ploccien valmistus on tehtailijalle edelleenkin rakas harrastus ja jokainen asiakas on suuri kunnianosoitus. Puuha on antanut paljon ja kaikki on sujunut paremmin kuin ikinä olisi voinut toivoa. Paljon on myös saanut levittää tietoa siitä, miksi ihmeessä sukkia pitäisi pingotella.
Toiminta siis jatkuu yhä edelleen ja voit kysellä hinta, väri ym. tietoja maililla (liinanvillat(at)gmail.com). Toiminta myös kehittyy ja on syntynyt myös uusi tuote: mittaticcu. Tikussa on viivoitin 5:lle tuumalle sekä samassa suhteessa cm:lle, päässä roikkuu tuuma x tuuma neliö, jolla voi nopsasti tarkistella tiheyttä. Ja materiaalit tutusti kierrätettyä kaikki tyynni!

Mutta siis asiaan. Osallistut arvontaan jättämällä kommenttilooraan jonkin itsellesi mahdollisesti tekemän uudenvuodenlupauksen. Itse lupaan antaa itselleni enemmän aikaa! En vielä tiedä mistä sitä löydän, mutta jostain aion sen taikoa. Ajan käytän tietysti neulontaan ja kaikkeen hömpötykseen :) Arvonta suoritetaan 1.1.2009.

IMG_5123
1. Palkinto, Harmaat Succaplokit, koon saa valita (s, m tai l), nauha vaaleanpunainen

IMG_5120
2. Palkinto, Puiccomitta, väri pommac ja nauha lila

IMG_5408
3. Palinto, Harmaa mittaticcu, nauha vihreä-keltainen

torstai 25. joulukuuta 2008

ja niitä lahjoja...

Samalla tulee todistetuksi, että olen viime aikoina myös neulonut. Jopa niin, että rannetta vaivaa jonkinlainen jännetupintulehdus ja neulomaan ei toistaiseksi pysty. Mutta ei se mitään, hautaudun torkkupeiton alle ja katselen 1800-lukuun sijoittuvaa draamaa.

Nämä sukat valmistuivat BB:n ja Idolsin tahdissa, joitakin virheitä saattaa siis esiintyä. Kyllähän sen ymmärtää, jännittäviä ohjelmia kun ovat. Äidille siis.

IMG_5477

Malli: Tyrolean Stockings (by Ann Budd)
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3 mm

Tavallinen punainen huivi ADHD-siskolle. Huivia sovittaessa sanoi näyttävänsä aikuiselta naiselta! Mitä lie sillä ikinä tarkoittaakaan? Ihan perus oikein-nurin, mutta ihanan pehmeä ja paksu.


IMG_5468

Lanka: Sandnes Garn Fritidsgarn
Puikot: 7 mm

Näitä lehtiä olenkin jo aiemmin vilautellut Ravelryssa, mutta tässä vielä kertaus esitys. Aina ihana ja kaunis malli. Embossed leaves .

IMG_5482

Vielä esittelemättä jäänyt Jatan Mario-myssa, joka on hypännyt miehiin! :)
Täydellinen pipo malli, mikä sopii myös miehen päähän ja yleensäkin päähän kuin päähän. Tämä on tehty ilman mitään modauksia ja paaaljooon käytössä ollut.
IMG_5472

Malli: MarioMyssy (by Jatta)
Lanka: Garnstudio DROPS Alaska
Puikot: 5,5 mm

Kiire on väistynyt...

Ja voimme keskittyä leppoisaan joulun viettoon! Meillä oleskellaan pyjamassa myöhään aamupäivälle ja nautitaan herkuista ja hitaudesta.


IMG_5464

Liina, plokkitehtailija sekä Sulo-kissa toivottavat rauhaa ja rakkautta!

IMG_5455

Palaan pian lahjoiksi valmistuneiden neuleiden parissa.

perjantai 5. joulukuuta 2008

It`s a doll time

Olen hurjan inspiroitunut mollamaijoista! Voisin tuntikausia vain katsella kuvia ja ihastella pieniä yksityiskohtia. Mistä lie ovat mieleeni hiipineetkään, pitkin etsyä, flickriä, blogeja..

My creation

Pääsin jo seuraavaan asteeseen, kun kaivoin kangaskätköjäni. Olen ollut edellisessä elämässä kangaskaupassa töissä ja voin kertoa, että kankaita on!

IMG_5203

Pellavia, pellavia. Kulkevat villan kanssa käsikkäin elämässäni. Näitä pitää olla, vähän niinkuin tietty määrä lankaakin.

IMG_5199

Joitakin kuviollisia. Kaipaavat vielä täydennystä nukeksi asti.

Tiedätkö muuten tunteen; kun ajatus ja idea pyörii mielessä, etsii ja hakee kokonaisuutta. Valmista, kirkasta mielikuvaa. Kaikki on vielä vähän hämärää ja epäselvää, jotenkin sumeaa. Mutta tiedät, että se on siellä, se ajatus. Sormet jo syhyää, velvollisuudet unohtuu.. tiedätkö?
Ja sitten ystävällisesti voitkin lähteä ansiotyöhösi, ja purkaa kaiken tuon energian sinne! -minä tiedän.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Salaisuus paljastettu

Syksyn sny-leikki vierähti viuhahtaen. Voi vaan kysyä, että mihin meni syksy?
Viimeinen paketti saapui jo alkuviikosta, mutta allekirjoittanut ei ole ollut toimelias päivityksen kanssa.
My creation

Viimeisessä paketissa oli Ihku kissa-kortti, jossa paljastus, Paraphernalia-sukat Mokaasukasta tehtynä. Aivan ihanat, en muista koska olisin saanut itsetehdyt sukat! Ihana väri ja ihanat! Dropsin pellavalankaa, joista tulee huivi. Lisäksi oli suklaata, joka on jo hävinnyt Liinan suuhun ja piaritiskirätti unohtui kuvasta, on sekin päässyt jo käyttöön :) Ja kaikki tämä oli kätkettynä itsetehtyyn silkkipussiin, joka jatkossa toimii kässäpussina.

Ystäväkseni paljastui Tanja Martan blogista!. Kiitos vielä Tanjalle, olet kyllä osannut ihanasti yllättää paketeilla ja tutustuttanut minut eri kuituihin.

Ja vielä suurkiitokset Siskolle tunnustuksesta. Olen ihan kade, kun voit jo 14-vuotiaana päästä tällaiseen käsityömaailmaan käsiksi. Itse hain tuolloin langat lähik-kaupasta ja ohjeet kirjastosta, eikä kukaan muu neulonut!

lauantai 22. marraskuuta 2008

Minkälainen kohtalo?

Blogeissa on ollut esillä aihe, minkälaisen kohtalon neuleet ovat saaneet. Esittelen nyt vuorostani omia huteja ja täysosumia.

Dropsin Vartalonmyötäinen takki

IMG_5110

Tästä ovat tykänneet sekä minä että kissa (kuten kuvasta näkyy). Napeissa on jotain hormonia, mikä vetoaa kissaan ja tämä pitääkin piilottaa aina syvälle kaappiin. Ollut kovassa kotikäytössä, mutta lanka (Artesano Inca Cloud) pysynyt todella hyvänä.

Stripes

IMG_5107

Tätäkin olen käyttänyt paljon, eikä pahempaa nuhraantumista ole ilmaantunut (King Cole merino Blend 4 Ply). Malli on ihan juuri eikä melkein, mutta resorit hieman tökkii. Siksi usein mietinkin mihin olen menossa, kun laitan sen päälle.

Henley Perfected

IMG_5108

Saanut osakseen paljon sydämiä, mutta ollut käytössä vain muutaman kerran. Syynä liiallinen niukkuus, olisi saanut olla koon isompi. Napitkaan eivät oikein pysy kiinni. Muuten malli on kaunis ja kohtalona on odotella jotain niukkuus herätystä.

Dropsin Jacket

IMG_5106

Ihan huippu! Alaska oli jäykkää neulottavaa, mutta juuri sopivan lämmin päällä. Käy yhdistettäväksi melkein minkä kanssa vaan. Ollut päällä toooosi paljon, välillä pitää oikein miettiä, että kehtaisko taas.

Alpaca

IMG_5105

Tää on ollut ihana! Ja käytetty on paljon. Tätä on ihana käyttää kotona pelkkien paksujen sukkahousujen kanssa, jolloin voi taipua erilaisiin neulonnan vaatimiin asentoihin (niiistäkin vois tehdä oman postauksen). Vastaavia pitkiä neuleita tarvitsisin enemmänkin. valitettavasti Dropsin alpaca alkaa näyttämään nuhraantumisen merkkejä ja olen siitä kovin suruissani.

Ostoneuleiden ykkönen!

IMG_5114

Lopuksi bonuksena lempi ostoneuleeni (Zarasta). Tämä on ikivanha ostoneuleeksi, veikkaisin jotain 2003? Taisi olla aikaa jolloin käsityöt olivat enmmän ompelupainotteisia. Nykyään en osta neuleita. Väri on oikeasti enemmän joulukuusenvihreä ja langassa on glitteriä. Mutta malli on ihan huippu, tosin sitä lyhyttä muotia, josta en enää kovasti tykkäile. Olenkin suunnitellut tekeväni tästä kopion, jossa olisi enemmän pituutta.

Useimmat neuleeni päätyvät lopulta käyttöön, mutta pipojen hylkääminen on suuri paheeni. Voisin tehdä eri postauksen ja paljastaa hylättyjen pipojen klubini.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kohta lentää linnut parvekkeelta alas!

Eikä mitenkään iloisesti viserrellen, vaan tekijän hermoromahduksen ansiosta.

IMG_5100

Ei nimittäin nyt osaa eikä tajua. En oo koskaan ennen tehnyt tällasta mallia, hirveesti tässä onkin tullut uutta ja ihmeellistä vastaan. Ihan silmukoiden luomisesta alkaen.

Kun pyörönä siis on tehty kaikki ja hihoissa piti laittaa apulangalle kainaloista 10 s odottamaan. Ja nyt olis tarkotus yhdistää kaikki osat, niin mihin ihmeeseen mä paan ne 10 s apulangalta? Ja mikä ihmeen idea ne oli laittaa siihen apulangalle, jos nyt kuitenkin ne laitetaan siihen samalle puikolle? Vai ooks mä täysin pihalla?

IMG_5104

En löydä mistään vastaavaa mallia, josta voisin tarkistaa ohjeita. Osaisikohan kukaan auttaa lintupaitaa ja tekijää hädässä?

maanantai 17. marraskuuta 2008

Neulojien yhteinen suuri huoli!


Jos et vielä ole nähnyt tätä keskustelua Ravelryssä, niin käy ihmeessä tutustumassa ja osallistu barrikadille ;)

Tai tutustu ainakin lapaskisan tuloksiin...

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Salaisen käärön arvoitus

Tänä vuonna olen erityisen innostunut lahjoista. Suunnitelmia vilisee päässä hurjasti. Ja tänä vuonna panostan myös käärön avaamiseen.

Tämän paljastaminen ei pilaa kenenkään yllätyksiä. Sillä ylläreitä on enemmänkin..
Pieni ihana sydän. Silkkipaperi. Pehmeä.

IMG_5080

Malli: Kirjasta Closely knit, Heart Pin (ravelry)
Tarvikkeet: pätkä lankaa ja hakaneula
Muuta: Helppo ja nopea! Näpertelyn tarpeeseen!

IMG_5083

Käärön sisällön voi kurkata Ravelryssa

Toinen asia!
Succaplokit ovat nyt omassa pikku puodissaan. Etsy. Pienet succaplokit ovat lähteneet maailmalle. Rohkenimme perässä, kun niin moni muukin suomalainen on sinne päätynyt. Puoti on perustettu mahdollisia ulkomaankauppoja varten. Täällä kotona hoituu tilaukset yhä maililla. Ja infomailia saapi edelleen kysellä. Vielä ehtii hyvin pingotella joululahjasukat...

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pikkukivaa pikkupyhänä

Ihan ekana, lämpimät kiitokset blogi huomion-osoituksista Siskolle ja Sudranalle. Blogini ja minä olemme kovin otettuja näistä!

Arkeni täyttyy nykyään uuraasta opiskelusta. Ihan stressiksi asti. Joten tarpeen oli pieni kokeillaanmitätästätulee-hetki. Bussikorttinikin on kovin ahkerassa käytössä, kuljen koti-yliopisto-työpaikka väliä oman mittapuuni mukaan tosi usein. Niin usein, että alan jo tottua busseihin. (Kerrottakoon etten pidä niistä yhtään).

IMG_5044

Löytö-vahakankaani pääsivät vihdoin käyttöön. Tein bussikortille oman suojapussin. Sydän-aukosta näkyy kortin kuva Suomen joutsenen mastoista.

IMG_5050

Toinen pussi on ylimääräiselle korttikokoelmalle. Kortteja harvoin tarvitsee, mutta ei niitä voi kotiinkaan jättää, jos kuitenkin tarvitsee.

IMG_5051

Suloinen pari arjen piristyksesi. Tykkään ihan hirmuisesti noista 70-luvun vahoista! Vahakangasta oli hauska ommella ja yleensäkin ommella. En ole aikoihin käyttänytkään koko värkkiä. Taidanpa kaivaa keskeneräisen tikkitakin esiin..

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Talviajan tunti!

---------------------------------------------------------------------------

EDIT: KAMPANJA VOIMASSA VIELÄ TÄMÄN PÄIVÄN! (31.10) :)

---------------------------------------------------------------------------

Tänään- ensimmäisen kerran elämässäni, oivalsin. Että nyt kelloa siirrettäessähän on tunti enemmän aikaa! Tunti enemmän lankoja ja kutomista. Eikä siis tunti enemmän nukkumista.

Talviaika on täällä. Siitä selviää ainoastaan villasukat jalassa! Ja sen kunniaksi on succaplokkitehtaalla ensimmäinen kampanja!



On menossa sukkakausi parhaimmillaan. Omaan tarpeeseen, lahjaksi tai muuten vaan tikutellaan. Villasukat eivät koskaan ole vain villasukkia. Vaan tarvitsevat tärkeän pingottamisapuvälineen, jotta niistä kuoriutuu the villasukka.




Ja jotta nämä olisivat sinua mahdollisimman lähellä. TARJOAMME NYT POSTIKULUT! TÄMÄN KUUN LOPPUUN MENNESSÄ TEHDYT TILAUKSET ILMAN POSTIKULUJA!



Succaplokit pakataan pahveihin, jotka löytyvät kuka mistäkin pahvipaavosta. Ne tipahtavat omaan postiluukkuusi, ei siis ylimmääräisiä ajokertoja postiin. Ja kierrätysmuoviahan ne ovat.

Kysy maililla lisää. liinanvillat(at)gmail.com

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Leijonan osa

Keltainen ja okran värinen maa...
Vihdoin valmis! Vaikka ei siihen mennyt ku kolme kuukautta, tuntu vaan että olisin nyhtänyt tätä ikuisuuden. Neule eteni alussa huimasti ja näytti kivalta, mutta jossain vaiheessa sai lentää nurkkaan. Alkoi mennä usko, kun pinta ei miellyttänyt ja kokokin näytti liian pieneltä. Olin jo tehnyt purkutuomion, kunnes kaivoin sen kuitenkin nurkasta uudelleen arviointiin jokin aika sitten ja uskoa jälleen löytyi.

IMG_5031

Ajatushan lähti liikkeelle jo edellis kesänä, kun Jatta esitteli kauniita Elloksen neuleita. Neule jäi mieleeni muhimaan ja kaivautui sieltä esiin vähitellen. Ensin oli langat ja sitten malli. Takana ei ole palmikkoa, koska oikeastikin suunnittelin, että tämä olisi valmiina niihin elokuun kuulaisiin iltoihin ja takapalmikot olisivat hidastaneet työtä. Hah!


IMG_5034

Malli: Muuten omasta päästä, paitsi palmikko Drops 0-416
Lanka: Garnstudio Drops Alpaca, väri 2923, 600 g
Puikot: 5,5 mm

IMG_5030

No, onhan siinä edelleenkin kohtia, jotka eivät ihan miellytä. Mutta tykkään siitä silti. Vikoineen kaikkineen!

IMG_5032

Etsi kuvasta puuttuva pallura.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Lokakuun salapaketti

Tämän kertainen salapaketti tuli ihan yllättäen, en jotenkin osannut yhtään odottaa. Säälimättä posteljooni tunki sitä luukusta sisään ja yritin pähkäillä, että mitä olen tilannut ja mistä ja koska. Sitä ei enää edes muista omia tilailujaan..

My creation

Kyllä se on vaan niin kivaa saada yllätyslankaa! Ihania vyyhtejä, joita hiplailee ja ihailee pitkän tovin. Paketista löytyi värjäykseen sopivaa Wetterhoffin silkkivillaa, jolle on jo väri mielessä. Ja iki-ihanaa JitterBugia, jonka väri on erittäin mieluinen. Ajatuksena olisi sormikkaat ja pipo, joita ehkä raidotan jonkin toisen langan kanssa, jotta lanka varmasti riittää. Muistikirjat ovat aina tervetulleita, keräilen niitä, eikä niitä vaan voi olla liikaa. Ja tämä taitaakin olla käsin tehty (?).
Ja kaunis grafiikka-kortti, jossa vihjailtiin nimipaljastuksesta ensi kerralla. Yritin tehdä tutkimusta ja löytää Sny-ni, mutta en kyllä millään osaa arvata.

paper

Langat oli kääritty silkkipaperiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain avata silkkikäärön, jonka sisällä on lankoja. Ihanaa! Pienestä sitä ihminen ilostuu. Langat saavat jotenkin arvoisensa kohtelun ja ovat entistäkin tärkeämpiä. Aina olen kateellisena ihmetellyt, että miksi kaikki saa silkkipaperilankoja ja minä en, vaikka kuinka tilailen ulkomailta. Nyt joku on toteuttanut tämän haaveen.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Fiilistellen viikonloppuun

My creation

Hauskaa neulontaa!

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Sukkalankamaniaa

Meillä ei ole käsityömessuja, joten messuilin Get Knittedillä. Olen jo pitemmän aikaa kärsinyt sukkalanka varastoni tyhjyydestä. Minulla on aina vähintään kahdet sukat puikoilla ja ysein tulee himo aloittaa uudet ja sitten lankaa ei olekaan. Jotenka annoin itselleni luvan tästä eteenpäin pitää hyvää valikoimaa valmiina kotona.

Tie oikeisiin eliittilankoihin on vielä haparoiva, koska hieman mietityttää maksaa kakskymppiä sukkaparista (kuitenkin). Toisaalta pelottaa edes kokeilla, jos kuitenkin jään koukkuun.

IMG_4976

Opalin Unia pari maukasta kerää. Minulle uusi tuttavuus.

IMG_4978

Alpakka sukkalankaa. (Alpaca Sock Yarn, Uk alpacalta) Kaunis metsänvihreä. Kohtuu hintainen.

IMG_4980


Chileläistä käsinvärjättyä ( Araucania). Omenaista. Kaunista.

IMG_4982

Tämä omiin värjäilyihin. Kokeilumielessä, ennen isompaa tilausta.

Toimitus taas ripeää, kaksi päivää klikkauksesta.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ihanaihana väri!

Vaaleanpunainen on poistumassa elämästäni, en tarvitse häntä enää. En saa hänestä enää sitä mielihyvää kuin aiemmin. Huomasin jo kesällä, että viimekesän vaaleanpunaiset eivät enää houkuttele samoissa määrin kuin ennen. Luopuminen ottaa kuitenkin aikansa ja tilalle onkin ensin saatava jokin uusi. Keltainen hiipi hiljalleen, mutta luulen sen tulleen enemmänkin vihreän tilalle.

Vihdoin uskallan arvailla värin löytyneen. Onhan sitä jo ollut pitkään ilmassa, mutta olen kohdellut sitä ohimenevänä ilmiönä ja voihan se sitä ollakin. Olen yrittänyt fiilistellä, että tykkääkö vai eikö.

Tällä hetkellä tykkään! Huomisesta ei tiedä.



IMG_4966

Malli: Baroness Beret (pdf) (Ravelry)
Lanka: Jaeger Extra Fine Merino DK n. 55 g
Puikot: 5 mm
Muuta: Tein pitsikuvion mallikerran yhden kerran enemmän kuin ohjeessa

Malli oli varsin simppeli ja lankakin ok, mutta väri kuitenkin pelastaa kaiken! Jos olisi halunnut baskerin, niin olisi vaatinut vielä yhden mallikerran lisää. Onkohan minulla jotenkin normaalia isompi pää, ei nimittäin olisi ollut edes pipo ilman lisäkerroksia.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Hyökkäys flunssaa vastaan!

Se on täällä. Se on heti täällä, kun mies lähtee reissuun.
Olisi koko koti käytettävissä sataan eri touhuun ja hömpötykseen. Voisi peittää kaikki pinnat lankamytyillä ja tehdä keittiöstä ompelustudion. Niin Ei. Kun tulee flunssa ja virta katkee.

Aseet käyttöön!
Nenäliinaa ja yrttitippoja...

IMG_4960

Tarvitaan eriväriraitoja ja japaninlankaa. Ja sukat jalkaan.

IMG_4958



IMG_4957

Niin paljon tykkään näistä.

IMG_4955

Lanka: Noro Kureyon Sock Yarn n. 100 g
Väri: 188
Puikot: 2,5 mm

Lanka on ihanan karheeta ja sopivan jämäkkää. Onko olemassa jotain vastaavaa yksivärisenä? Hihkaise jos tiedät :)

maanantai 29. syyskuuta 2008

Harmaa hiirulaisen kaarroke

Oman neuloja identiteettini vuoksi oli pakko tekaista jotain äkkiä ja nopeeta valmiiksi asti. Tähän löytyi sopivasti lankaa, malli oli jo ollut jonoilemassa ja samalla opittiin vielä jotain uuttakin. Eli paketti kunnossa (niin sanotusti).

IMG_4945

Malli: Dropsin pyöreäkaarrokkeinen jakku (Ravelry)
Lanka: Garnstudio Alaska n. 300g
Väri Harmaa 04
Puikot: 5,5
Muuta: 3 metallinappia


IMG_4946

Kuljin aikalailla ohjeen mukaan, muutin vaan silmukkamäärät sopiviksi tälle langalle. Jossain kohtaa unohtelin napinläpiä, mutta päätin vaan posottaa etteenpäin. Oli liialti purkamisia takana ja nyt ei pystynyt. En tehnyt ihan loppuun asti kaula-aukkoa, koska en halunnut kuristua siihen. Lopetin sitten siinä kohtaa, kun tuntui sopivalta.

IMG_4947

Tämä oli ihka ensimmäinen kaarrokkeeni ja kyllä tykkäilen. Sekä tekniikasta, että lopputuloksesta.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Baskeri ulkoilemassa

Huokailin koko eilisen päivän luonnon kauneudelle. Vaahterat ovat kuin läikittyneitä sukkia. Tosin vaahteroissa se on paljonpaljon kauniimpaa ja luonnollisempaa.
Mutta siis, jotakin valmista. Voimme yhä kutsua tätä neuleblogiksi.

IMG_4933

Malli: Drops design 102-2 (Ravelry)
Lanka: Gjestal Bris
Puikot: 5 mm

IMG_4940

Lanka on Snyltäni saamaa soija-villaa. Tykkään langasta hirmusesti. Oikeastaan tässä on kohdallaan väri, lanka ja malli. Väri on juuri passeli uuden takkini kanssa. Ja malli on hyvin yksinkertainen ja helppo, johon lanka sopii hyvin. Parasta oli se, että sain jotain välillä ihan valmiiksi ja nopeasti. Ja vielä onnistuin. Nimittäin nyt on ollut vähän takkuilua muiden projektien kanssa ja olen purkaillut ja kärsinyt.

IMG_4932