maanantai 24. maaliskuuta 2008
Vielä tarvetta tumpuille
Malli: White Witch Mitts, Knitting Daily, Ravelry
Lanka: Novita Florican loppukeriä
Puikot: 3
Ihastuin malliin heti kun näin sen IK:n nettisivuilla ennen lehden ilmestymistä. Vaikka ei kai siinä mitään uutta ja mullistavaa ole, ehkä viehätyin talvitunnelmaan tai väreihin.
Minulle oli kuitenkin hieman pettymys, kun ohje ei ollutkaan itse lehdessä. Vain pelkkä kuva, eikä mitään mainintaa ohjeesta. No Ravelryn kautta löytyi ohje helposti, mutta minusta on silti hieman outoa laittaa lehteen pelkkä kuva ja kritisoin myös sitä, että jouduin tulostamaan ohjeen. Tai olisi siitä voinut edes jonkinlainen maininta olla. Niin paljon kuin tuosta lehdestä pidänkin.
MurMur..
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Pikkuneuleiden aika
Minulta on syntynyt neulomuksia ihmeellisen paljon tänä vuonna, vaikka ollaan vasta maaliskuussa. Tosin kaikki neuleet edistyvät tuskaisen hitaasti, vaikka hinku niiden tekemiseen on suuri. Nyt tuntuu olevan tarve saada valmiiksi ja nopeasti ja paljon. Niinpä täällä sitten tehdään pipoa ja sukkaa.
Korvaläppäpipon malli löytyi Ravelrysta, ja täytyypä sanoa, että on paljon mukavampi päässä kuin ikinä kuvista voisi uskoa. Istuvuus hipoo melkein täydellisyyttä. Ei ole liian tiukka, vaan sopivasti vähän iso ja rento. Pipon voi vain huitaista päähän, eikä vaadi kummempia asetteluja. Suosittelen!
Mali: Thorpe, Kirsten Kapur
Lanka: Debbie Bliss, Donegal Aran Tweed 60g
Puikot: 5
No nämä sukat ovat olleet työn alla jouluaatosta asti, jolloin sain Favorite socks kirjan itseltäni lahjaksi. Mallihan on tuttu monistamonista blogeista, joista olen sen alkujaan bongannutkin. Kirjankin hankin juuri tämän mallin innoittamana. Malli on kaunis edelleen, ja suosituksikin voisi sanoa. Ravelrysta löytyy 1053 erilaista versiota näistä. Erilaista siinä mielessä, että kaikki käsityöt ovat omia yksilöitään.
Malli: Embossed leaves, Favorite socks -kirjasta
Lanka: Sandness Garn Sisu 70g
Puikot: 3
Väri on oikeasti omenanvihreä, en saanut kuviin millään oikeata väriä. Minulla on aiemminkin ollut vihreän kanssa sama ongelma, aina se näyttää harmaanvihreältä.
Neulomisiin :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)