Uutuuksia tehtaalla...

Katsele lisää kuvia succaplokki-blogista.

Parasta pannaria

Meillä tehdään pannaria usein. Ihan vain, koska se on niin hyvää. Tavallista tai kasvispannaria, molemmat maistuvat. Kasvispannariin on hyvä tyhjentää jääkaapin tai pakastimen sisältöä. 

Ja nytpä liinanvilloissa tehdään historiaa ja julkaistaan ensimmäistä kertaa resepti. 

Paras kasvispannari:

2 munaa

8 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

50 g rasvaa

1 dl juustoraastetta

kasviksia maun mukaan n. 3 nyrkillistä

Uuni 225 asteeseen. Riko kananmunat kulhoon, lisää puolet maidosta, kaikki jauhot

sekä suola. Sekoita tasaiseksi ja lisää loput maidot, juustoraaste ja puolet rasvasta (sulatettua).

Voitele vuoka lopulla rasvalla. Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle pieneksi pilkotut kasvikset.

Paista 30-45 min. uunista riippuen. 

Tänään jääkaapista löytyi puolikas kesäkurpitsa, puolikas keltainen paprika ja 

puolikas punainen paprika. Usein tyhjennän pakastevihannesten loppujakin mukaan.

Maistuu hyvin näin helteelläkin ja vuoka tyhjenee nopeasti. Nyt vaan kaikki pakastimia tyhjentämään, jotta saa tilaa kesän marjoille.

Peukalo hukassa

Olen niitä ihmisiä kun tykkää ohjeista. Että, joku on kirjoittanut paljonko jauhoa, montako siementä mille välille tai missä kohdin kaventaa silmukka. Noin niinkuin aluksi ainakin. Joskus ohje on sekava ja menee hermot ja teen miten lystää.

Toisille ohjeet eivät sovi alkuunkaan, minulle sopivat. Tykkään järjestyksestä ja selkeydestä, ainakin siis näissä ohjeissa.

 Ja tämä elämän osa-alue, kuin puutarha ja kasvit. Voiko enää sekavammaksi mennä, vaikka ohjeita piisaa. Kouli, idätä, karaise, hoida, paapo, varjo, mikä multa, koska, kuka, miten, miksi täällä sanotaankin näin ja toi sano noin. Apua!

Riittämättömyyden tunteet nousivat pintaan, kun naapuri kiikutti luottavaisin mielin parikymmentä mitäliekääpiöitä kuukauden ajaksi hoitoon. Antoi palkaksi muutaman meille ja vielä ruusujakin. Kiitos!

"Istuta syvään maahan". Joo voin istuttaa, joo syvään. Maahan. Joo, hoidan kääpiöt. Kastelua. Joo.

On pitänyt taukoa

Nyt tuntuu taas, että tekee mieli palata blogin luo. On ollut ihan hyvä taukoilla. Olen opiskellut kevään kovin ahkerasti ja tekisi jo mieli valmistua ja päästä töihin. Oman alan töihin. Tosin eilinen keskustelu Lehtorin kanssa toi opiskeluvuosia kuitenkin lisää. 

Kerttu on kasvanut huimasti, välillä ei meinaa perässä pysyä. "Missä isi meni" "Minu äiti siinä" ja "Kiitosss" pysäyttävät aina. Puhuu, vaan ei pottaile. 

Vuosi maalla asuen on tullut täyteen. Hyvin se on sujunut. Ei olla edelleenkään otettu paineita mistään turhista. Välillä haaveillaan valkoisista seinistä ja pohditaan porin matin paikkaa. Kyllä niihinkin vielä ryhdytään, kun on oikea aika.

Noustaan aamulla kuudelta ja olen alkanut pitämään siitä. Aamut ovat aina olleet parhainta ja inspiroivia. Oikeasti olen aamuihminen, vaikka mister aina sanookin muuta. Kerttu on taatusti aamuihminen, ei tykkää sängyssä loikoilusta. Silmät auki, ylös ja päivän touhuihin.

Kuulen jo solinan

Ei syitä eikä selityksiä hiljaisuudelle. Joskus on hyvä olla hiljaa.
Opiskelu on ollut kivaa ja piristävää. Katsotaan.




Olemme viime päivinä paljon pohtineet tätä taloa ja paikkaa. Olemme onnekkaita. Joka kerta kotiin tullessa voimme huokaista ihastuksesta. Löydän yhä vieläkin sen ensinäkemisen tunteen, sen hetken, kun ajattelin, että tässä se on; Meidän koti!







Täällä natisee ja nitisee. Vetää raoista ja varpaita on paleltanut. 
Tänään kuitenkin kuulin lintujen laulun ja lumi sulaa solisten. Tämän talon kevät on vielä meiltä näkemättä, odotamme valtavasti.









Aloitin uuden pipon. Epäilyttää hieman. Katsotaan.

uusi blogi!

Succaplokilla on nyt oma blogi!
Tervetuloa mukaan seuraamaan elämää tehtaassa ja sen vieressä.

Succaplokki-blogi

Ne himputin hanskat!

Mikä niissä hanskoissa oikein on? Miksi ne aiheuttaa taas niin suuren kiukun? Ei, niitä ei voi laittaa ainakaan käteen. Ei millään. Itketään ja huudetaan 1-vuotiaan kiukulla. Ja ei käteen. Ei.



Siinä ei sitten äiti löydä rauhaa ja leppoisaa mielentilaa mistään! Mennään sitten lukemaan barbababaa. Ei mennä ulos aurinkoiseen pakkasaamuun.



Ja sitten kohta hillutaan ne hanskat kädessä iloisesti nauraen. Ihan itse on puettu.

Hitaasti ja rauhassa!

Puoli vuotta on asuttu peltomaiseman syleilyssä. Kaipuuta kaupunkiin ei ole, täällä on niin hyvä. Hitaus on se mikä teki vaikutuksen ja mikä samalla on vaikeinta. Päätettiin jo ensi päivinä, että kaikki projektit siirretään tuonnemmaksi. Katsotaan millaista on asua.




Emme tosiaan ole kiirehtineet. Mitään sisustamista ei olla harjoitettu. Ollaan katsottu rauhassa. Tuijoteltu seiniä ja mietitty. Valojakin asennettiin vasta, kun ei enää nähty.



Maanantaina aloitan opiskelun. Se on vielä mysteeri, miten opiskellaan rauhassa, oman tahtisesti. Olen tottunut lapsen kanssa, että kaikkeen kuluu aikaa. Oppinut siirtymään rauhassa ja käyttämään runsaasti aikaa kaikenlaisiin toimintoihin. Nyt edessä on puolituntisia, jonka sisällä syödään ja siirrytään toiselle puolelle kampusta.



Tuunasin (lue: leikkasin vanhasta Toastista kuvan ja asetin sen muovin sisään) kalenteriini rauhoittavan kuvan. Olkoon kuva ohjeeni. Hitaasti ja rauhassa!

Tytär villahousuissansa

Tästä tyttärestä on nykyään, niin kovin vaikeaa saada kuvia. Liikkuvuus ja etenkin kiinnostus kameraan haittaa tapahtumia.

Villahousut ovat olleet jo hyvän aikaa käytössä. Ja tarpeelliset ovatkin näillä kylmillä lattioilla.




Malli: Drops Design (Ravelryssa)
Lanka: Fabel 2-kertasena
Puikot: 4 mm



Helppo neuloa menemään. Kiva lanka. Villahousun väri. Sellanen vanhanajan malli. Hyvä niillä on kulkea kaukosäädin kädessä ja tutkia kaikkea maailman ihmeitä.

Tulkoon sämpylävuosi!

Sain tänään nauttia harvinaista päiväkahvia. Siisti pöytä, tulppaaneja ja Mr. sukkiksen leipomia sämpylöitä! Suunnittelimme, että näitä tehdään useammin ja heitellään taikinaan kaikkea mahdollista mukaan. Perunoita, nokkosia, mahdolliselta kasvimaalta jotakin.



Vuosi on vaihtunut ja minä olen lukenut. Kaiken vapaan olen lukenut. Olen lukenut niin paljon, että huomasin lukulasien menneen vanhaksi. Toisin sanoen: en näe riittävästi.

Olen aina ollut lukevia ihmisiä. Kirjat ovat olleet minun turva ja lohtu. Olen inspriroitunut niistä ja ammentanut paljon. Olen välistä kadottanut lukemisen innon, mutta aina se on palannut.



Viime viikolla vaeltelin paikallisessa kirjastossa, joka on tosi hyvä! Odottelin, että herrasmies väistyy uutuushyllyn edestä, en halunnut häiritä. Ja siinä se sitten oli, minun käännekohtani. En arvannut, että tuo pieni kirja avaisi päähäni niin äärettömiä ajatuksia. En arvannut, että pienet ajatuspompulat pääni sisällä vierähtelisi omiin koloihinsa, kuin paikoilleen. En todella arvannut.