Tänä keskiviikko aamuna sain itselleni hitaan aamun. Hieman pidemmät unet. Rauhallinen aamukahvi. Ja syventyminen eilisiin blogikirjoituksiin. Vaikka tavallisesta arjesta pidänkin, ovat tälläiset aamut parhaita voimanantajia.
Päivisin opiskelen. Olen siinä rajalla, että jaksanko vielä innostua, vai en. Olen kuitenkin päättänyt, että teen kandiin asti ja pidän sitten taukoa. Kaipaan työelämään ja aikuisten keskelle. Kaipaan konkreettista tekemistä.
Kaipaan niin paljon, että hankin itselleni kandintyöhön yhteistyökumppanin ja projektin. Se ei ole yleisesti käytäntönä, ja aiheuttaa varmasti ylimääräistä. Mutta saan välillä tehdä.
Samalla painiskelen ajan kanssa. Haluaisin jo olla valmis ja kuitenkin tiedän, että matka on tärkeämpää. Opiskelu on jotenkin niin repaleista ja sumeaa, kuvittelen, että työ olisi ehjempää.
Päämäärien unohtaminen olisi hyväksi, tiedän sen. Olisi parempi olla vain tässä ja katsoa ympärilleen. Olet jo perillä Liina, muistutan. Samalla kuitenkin vasta opettelen tätä. Hidastamista.
4 kommenttia:
Kuulostaa hyvinkin tutulta tuo tasapainoilusi. Onneksi siihen hetkessä elämiseenkin oppii pikkuhiljaa. Se onkin itselle paljon armollisempaa, kuin se ainainen jonkin muun tavoittelu. :) Vaikka toki haaveitakin täytyy olla. :)
ArualMaria: Totta, haaveita on oltava. Toisaalta niiden tavoittelussa, se vaara juuri vaaniikin. Yleensä ne haaveet kuitenkin toteutuu juuri silloin, kun vähiten luulisi, ilman ponnisteluja :)
Miten hieno kello!
Esmin laitostaulu ja wanhanaikaiset viisarit, vau :)
Kello olisi kyllä nappaavampi alkuperäisillä viisareilla tai sitten uusilla, mutta oikean kokoisilla
Lähetä kommentti