Silti podin jumitusta. Aika pahaakin. Ideoita ja intohimoa tekemiseen oli, mutta kaikki stoppasi siihen tarttumisen hetkeen. Tuohon hetkeen, kun ryhtyy. Ja sitten oli tämä blogi. Koin hirvittävän rimakauhun. En pystynytkään kertoa muusta elämästä, vaikka halusin. Tajusin tuttujen määrän, salaisten seuraajien vaitonaisen piinaavan katseen. Jos näin voi sanoa. Tästä seurasi tuke myös neuleraportteihin. En ole varma onko tuke bloggaamiseen helpottanut. Ehkä ei.
Toisiin asioihin:
The Naamakirjassa ollaan mekin Succaplokki tehtaan muodossa.
Sieltä löytyy jatkossa infoa sun muuta löpinää. Liity seuraamaan.
3 kommenttia:
Jep, tiedän tunteen. Aloita uusi blogi ja tule kertomaan meille muille siitä kommenttiboksissa :) Olisi pitänyt itse tehdä niin eikä laittaa linkkiä vanhaan blogiin. höh.
Liina!
Kyllä sua on kaivattu. Me odotellaan, kirjoittelet sitten kun jaksat. Kaikella on aikansa.
Toivottavasti päätät jatkaa! Sinulla on taito tuoda malleista jotain uutta esiin ja innostat tarttumaan puikkoihin ja kokeilemaan. Itse kyllä painiskelen samantapaisen bloggaus-ei-bloggaus dilemman kanssa. Toistaiseksi piiperrän pikkuhiljaa, jotain.
Tsemppiä ja aurinkoisia syysilmoja!
Lähetä kommentti