lauantai 22. marraskuuta 2008

Minkälainen kohtalo?

Blogeissa on ollut esillä aihe, minkälaisen kohtalon neuleet ovat saaneet. Esittelen nyt vuorostani omia huteja ja täysosumia.

Dropsin Vartalonmyötäinen takki

IMG_5110

Tästä ovat tykänneet sekä minä että kissa (kuten kuvasta näkyy). Napeissa on jotain hormonia, mikä vetoaa kissaan ja tämä pitääkin piilottaa aina syvälle kaappiin. Ollut kovassa kotikäytössä, mutta lanka (Artesano Inca Cloud) pysynyt todella hyvänä.

Stripes

IMG_5107

Tätäkin olen käyttänyt paljon, eikä pahempaa nuhraantumista ole ilmaantunut (King Cole merino Blend 4 Ply). Malli on ihan juuri eikä melkein, mutta resorit hieman tökkii. Siksi usein mietinkin mihin olen menossa, kun laitan sen päälle.

Henley Perfected

IMG_5108

Saanut osakseen paljon sydämiä, mutta ollut käytössä vain muutaman kerran. Syynä liiallinen niukkuus, olisi saanut olla koon isompi. Napitkaan eivät oikein pysy kiinni. Muuten malli on kaunis ja kohtalona on odotella jotain niukkuus herätystä.

Dropsin Jacket

IMG_5106

Ihan huippu! Alaska oli jäykkää neulottavaa, mutta juuri sopivan lämmin päällä. Käy yhdistettäväksi melkein minkä kanssa vaan. Ollut päällä toooosi paljon, välillä pitää oikein miettiä, että kehtaisko taas.

Alpaca

IMG_5105

Tää on ollut ihana! Ja käytetty on paljon. Tätä on ihana käyttää kotona pelkkien paksujen sukkahousujen kanssa, jolloin voi taipua erilaisiin neulonnan vaatimiin asentoihin (niiistäkin vois tehdä oman postauksen). Vastaavia pitkiä neuleita tarvitsisin enemmänkin. valitettavasti Dropsin alpaca alkaa näyttämään nuhraantumisen merkkejä ja olen siitä kovin suruissani.

Ostoneuleiden ykkönen!

IMG_5114

Lopuksi bonuksena lempi ostoneuleeni (Zarasta). Tämä on ikivanha ostoneuleeksi, veikkaisin jotain 2003? Taisi olla aikaa jolloin käsityöt olivat enmmän ompelupainotteisia. Nykyään en osta neuleita. Väri on oikeasti enemmän joulukuusenvihreä ja langassa on glitteriä. Mutta malli on ihan huippu, tosin sitä lyhyttä muotia, josta en enää kovasti tykkäile. Olenkin suunnitellut tekeväni tästä kopion, jossa olisi enemmän pituutta.

Useimmat neuleeni päätyvät lopulta käyttöön, mutta pipojen hylkääminen on suuri paheeni. Voisin tehdä eri postauksen ja paljastaa hylättyjen pipojen klubini.

10 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Kivaa luettavaa, se keltainen takki on niin uskomattoman kaunis! Kirjoita ihmeessä se pipopostauskin! :)

AnniKainen kirjoitti...

Hormooninapit, hihii :)

Edelliseen yhtyen, mielenkiintoista luettavaa ja tälläviisiin saa tosipohjaista tietoa esim. lankojen laaduista. Taidanpa minäkin tehdä lähiaikoina täntyylisen postauksen.

Laura L kirjoitti...

Mä kuolaan tota raitapaitaa, siinä on sitä jotain. Ja noista lyhyistä neuleista sen verran, että luojalle kiitos pitkistä t-paidoista joita nykyään saa. =)

Liina kirjoitti...

Villapeikko: Kiitos :) Pipoja tulee!

AnniKainen: Joo, oon itekki tykänny noista lankatiedoista. Postaustasi odotellessa..

LauraL: Samaa mieltä, pitkät on ihania. Toivottavasti IKINÄ ei enää tuu mitään napapaita villitystä!

Anna kirjoitti...

Kivaa luettavaa. Ikävä, että sulla Dropsin alpaca alkaa jo näyttää nuhjaantuneelta. Mulla on 2 v. vanha takki (tuo samainen vartalonmyötäinen), joka näyttää ihan kohtuulliselta edelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Pipojen, lapasten ja huivien hylkääminen/unohtaminen on minullekin tuttua. :) Tällä hetkellä pipoista käytössä on oikestaan vain vaalean sininen ja lapasista jämälankalapaset.

Liina kirjoitti...

Anna: Mitenköhän mä oikein pidän neuleitani, kun tosiaan nyppyä on jo kainalon alla. vaikuttaakohan tuo kaksinkertainen lanka jotenkin? Ei mullakaan huivit oo menny huonoks.

Sisko: Pipot on ollu mun ongelma aina! Johtuu varmaan mun oudosta päästä yhdistettynä mittavirheisiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Blogissani on yllätys sinulle. :)

PetraO kirjoitti...

Hello! Thankyou for your nice comment - you have a very nice blog too! And soon I will come back to order one of your lovely sockblockers! / Petra

Tahruska kirjoitti...

Kiitos tästä sny-syksystä sinulle! Ja välitäthän erityiskiitokset miehellesi myös, plokit tulevat varmasti käyttöön :)

Leppoisaa päivää ja rauhallista joulun odotusta!