Pääsin syksyllä yli tästä kriisistä ja koin itseni vihdoin opiskelijaksi. Tähän auttoi suuresti se, että itseni lisäksi myös työssä minua alettiin kohdella opiskelijana. Ikään kuin se vihdoin hyväksyttiin ja suurin kateus poistui. Kateus siitä, että minulla on suunta. No, ei siitä tosin kukaan mitään vieläkään kysele.
Entäs sitten muut. Se näyttääkin sitten vievän aikaa. Yhä edelleen puolentoista vuoden kokopäiväisen opiskelijuuden jälkeenkin, minulta kysytään, että "millasia työvuoroja sulla on?" tai "miten töissä menee?". Kun sanon, ettei mitään työvuoroja ole (taantuma, you know), niin kysytään "mitä sä sitten teet?".
Siis hä? Mä opiskelen. Luen, kirjotan, pänttään, kirjotan, luen, luen, pänttään ja luen. Ja vielä tykkäänkin siitä.
Ei sitä kyllä voi opiskella yliopistolla, jollei jotain tee sen eteen. Tai en ainakaan minä siitä selviäisi. Kyllä se vie kaiken ajan. Ja minä olen kokopäiväinen opiskelija.
Ja pari noroa...
10 kommenttia:
Mulla menee vähän toistapäin... Valmistumisesta on 1,5 vuotta ja edelleen kaukasimmat sukulaiset saattaa kysellä missä vaiheessa mulla opinnot on. Ja äiti ei millään tunnu käsittävän, että ku käyn joka päivä töissä 8-16, niin en saa enää minkäänlaisia asumistukia tai muita (viimeksi eilen kysy, että saanko asumislisää tai muuta). Ja että lomalle en pääse ihan yhtä vapaasti ku pikkuveli, joka vielä opiskelee. :)
Löysin blogiisi, näyttää ihanalta! Olen nähnyt noita mittoja ja plokkeja monesti, jostain syystä en vain ole eksynyt tänne asti :) Mua kyllä haluttais saada tollanen käsi tahi jalka... tahi molemmat... :) mut nyt ei pysty. vielä.
Olisin voinut kirjoittaa tuon itse, niin hyvin pystyn samaistumaan. Itse kirjauduin yliopistolle perustutkinto-opiskelijaksi viikko 30-vuotispäiväni jälkeen. Jatkuvasti kaikki kyselevät töistä. Mitä teen työkseni? Mikä on ammattini? Millaista työviikkoa teen? jne... "Ai sä opiskelet vielä???" kuuluu sitten kummastusta, kun ilmoitan olevani päätoiminen opiskelija ja keikkailevani sen verran työmaailmassa, että pysyn hengissä. Ja yhä tunnen itseni hieman oudoksi opiskalijamaailmassa, kun en jaksa innostua haalarileikeistä enkä bilettää villisti koko ajan. Se aika on meikäläisellä jo takana ;). Pari ensimmäistä vuotta olin kyllä mukana ainejärjestötouhuissa. Nyt olen siinä kuuluisassa "puuttuu kaksi tenttiä ja gradu" -vaiheessa eikä ole hetkeäkään kaduttanut, että tälle tielle lähdin. :)
(Ihan tuttua tavaraa muuten suurin osa tuosta kuvan kirjapinosta!)
Amelie: Niin, saa nähdä mikä tilanne sitten joskus on kun oikeasti on valmistunut. Sinne on kuitenkin vielä matkaa..
Usi: Tervetuloa blogiini! laita mailia vaan, nin saat käsi-jalka-esitteen :)
Peppi: Ihanan helpottavaa kuulla, etten ole ainut väärin ymmärretty :)
Ai vitsit! Mulla tuo kaikki on toivottavasti vielä edessä. Yli kolmekymppinen olen, yksi tutkinto (yliopistolta) on plakkarissa. Töitäkin olen ehtinyt tehdä jo pitkään (ja kolme lasta siinä sivussa - nyt tuorein tapaus on kolmekuinen). Suunnanmuutos on kuitenkin otettava kun nykyisissä hommissa olen aivan väärässä paikassa, ja todennäköisesti muutos edellyttää opiskeluakin. Eli pian sitten selittelen päiviäni. Onneksi suku on pieni ja olen muutenkin vissiin saanut jonkun oudon linnun leiman otsaani :)
Hassua kyllä, miten ihmiset, jotka eivät opiskele, luulevat, että sen eteen ei tarvi tehdä mitään. Äidilleni valitteli yksi työkaverinsa, miten epäreilua on, että jatko-opintoihin voi saada apurahaa. Ihan kuin se olisi jotenkin ilmaista rahaa (ja häneltä pois??), jonka eteen ei tarvi tehdä mitään. Ja ihan kuin jo niiden hakemusten täyttäminen ei kävisi työstä...
Olipa kiva, kun kirjoitit tästä aiheesta. :)
Minua on aina kiinnostanut miten kokopäivätyöläiset ehtivät opiskella yliopistossa ja pitää muunkin elämän ohessa. Siitäkin olisi kiva kuulla, se kun voi joskus olla itselläkin edessä (ja kun tuntuu että kokopäiväopiskelu ja työt silloin tällöin ohessa vie jo kaikki mehut, opiskelijana kuitenkin tulee paljon sellaisia "vapaapäiviäkin"). Erityisesti tämä mietityttää aloilla, jotka vaativat paljon läsnäoloa luennoilla. Tuo juolahti mieleen tuosta, kun sanoit että kyllä yliopistossa pitää tehdäkin jotain.
Minusta on muuten aina ollut tosi ihanaa nähdä varttuneempiakin (ei, en tarkoita kolme-nelikymppisiä :D ) istumassa luennoilla. Suomessa parhaita puolia on juuri se, että opiskelu on periaatteessa aina mahdollista. Ei tarvitse lyödä kohtaloaan lukkoon parikymppisenä.
Mirja
Täällä myös yksi alanvaihtaja! Edellisestä en ehtinyt vielä valmistua, mutta töissä olin jo jonkun aikaa. Nyt olen ihan kokopäiväinen opiskelija (ja hirmu tyytyväinen siitä), ja kokopäiväisellä tarkoitan juuri sitä, että teen sitä hommaa aamusta iltaan, yleensä myös viikonloppuisin. Toki joskus on varaa pitää löysäilypäivä rankan putken päätteeksi.
Multakin kysellään usein, mitä teen. Yleensä se johtuu siitä, että ihmiset eivät oikeati tiedä tai vain olettavat, että olen varmaan töissä. Mutta huomaan kyllä myös sellaista asennetta että "etkö tee edes osa-aikaista työtä, löysäiletkö vain päivät pitkät". En, koska juuri nyt minulla on kiire valmistua, ja mieheni käy sentään töissä. Tavallaan sen asenteen ymmärtääkin sitä taustaa vasten, että olen itsekin opiskeluut eri alaa ennen ja huomannut, että on todellakin olemassa aloja, joissa toisten kurssien perusteella voi selviytyä toisista lukemattakin läpi. Siis kun on opetellut jotkut perusteoriat hyvin alussa, voi niiden avulla soveltaa myös tulevia helpommin. Väittäisin, että omalla alallani ei ole ihan näin. Mutta joka tapauksessa, koska olen itse ihan tosissani opintojeni suhteen, haluan ottaa kaiken irti kursseista enkä vain päästä niistä läpi. Jase vaatii melkoisen suunnitelmallista aikataulutusta.
Tulipa monta typoa! :)
Tosiaan, kiva kun kirjoitit tästä.
Itse menin yliopistoon suoraan lukiosta ja olen usein miettinyt, kuinka paljon enemmän tästä jäisi käteen, jos olisin ensin ollut kymmenen vuotta työelämässä. Olisi ihan eri tavalla pintaa, johon kaiken sen teorian asettaisi. Olen myös huomannut, että monesti meillä lukiosta tulleilla ei ole samanlaista halua eikä motivaatiota (jotka auttaa kummasti sen opiskelun kanssa ;) ) kuin myöhemmässä iässä tulleilla, ei sinnepäinkään. Me kerätään kursseja, suoritusmerkintöjä ja opintopisteitä, me ei kerätä tietoa itseä varten. Näin minun alallani, mutta aloja on toki monenlaisia.
Lähetä kommentti