sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Vuosiarvonta!

Vuoden vaihtumisen kunniaksi ja uuden alun iloksi Succaplokkitehtailija halusi järjestää arpajaiset. Arpajaisethan ovat hyvä tapa saattaa vuosi päätökseensä.
Ploccien valmistus on tehtailijalle edelleenkin rakas harrastus ja jokainen asiakas on suuri kunnianosoitus. Puuha on antanut paljon ja kaikki on sujunut paremmin kuin ikinä olisi voinut toivoa. Paljon on myös saanut levittää tietoa siitä, miksi ihmeessä sukkia pitäisi pingotella.
Toiminta siis jatkuu yhä edelleen ja voit kysellä hinta, väri ym. tietoja maililla (liinanvillat(at)gmail.com). Toiminta myös kehittyy ja on syntynyt myös uusi tuote: mittaticcu. Tikussa on viivoitin 5:lle tuumalle sekä samassa suhteessa cm:lle, päässä roikkuu tuuma x tuuma neliö, jolla voi nopsasti tarkistella tiheyttä. Ja materiaalit tutusti kierrätettyä kaikki tyynni!

Mutta siis asiaan. Osallistut arvontaan jättämällä kommenttilooraan jonkin itsellesi mahdollisesti tekemän uudenvuodenlupauksen. Itse lupaan antaa itselleni enemmän aikaa! En vielä tiedä mistä sitä löydän, mutta jostain aion sen taikoa. Ajan käytän tietysti neulontaan ja kaikkeen hömpötykseen :) Arvonta suoritetaan 1.1.2009.

IMG_5123
1. Palkinto, Harmaat Succaplokit, koon saa valita (s, m tai l), nauha vaaleanpunainen

IMG_5120
2. Palkinto, Puiccomitta, väri pommac ja nauha lila

IMG_5408
3. Palinto, Harmaa mittaticcu, nauha vihreä-keltainen

114 kommenttia:

tikru kirjoitti...

Eka?
Pitää vielä käydä kattoo et pitikö kommentoidakin jotain.. :))

Hanna kirjoitti...

Minä lupaan järjestää itselleni neuleaikaa ja neuloa vain sellaisia töitä, jotka hyppäävät puikoille.

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan itselleni pitää itsestäni parempaa huolta, sekä blogittaa vieläkin ahkerammin.

tikru kirjoitti...

Nyt se kommentointi siis :))
Mä taidan luvata perinteisen, palata terveellisiin elämäntapoihin ja nautiskella niistä sekä omasta kropasta kun se tuntuu taas omalle.

kio kirjoitti...

en yleensä anna uudenvuoden lupauksia, mutta jos antaisin, niin se olisi että, ostaisin tästä lähtien vain sellaista mitä tarviin.

Pibu ja Tinde kirjoitti...

Onpa hienoja palkintoja, siispä pakko osallistua :)

Lupaan pyhästi järjestää paisuneen kangasvarastoni ja lahjoittaa ylimääräiset kankaat koululle käsityö tunneilla käytettäväksi.

Iloista uutta vuotta!

Saijja kirjoitti...

Lupaan neuloa itselleni ainakin 5 villasukat, joskus ihan itselle jotain ei aina muille :o)

Punanen kirjoitti...

Mie lupaan YRITTÄÄ pitää huolta lankakirjanpidosta jotta olen aina reaaliaikasesti selvillä lankavaraston koosta ja laadusta ja mikäli neulekunto sallii, myös yrittää pienentää kyseistä lankavarastoa.

Anonyymi kirjoitti...

Periaatteessa en lupaa mitään, mitä en voi pitää. Nyt on kuitenkin luvattava jättää iltasyönti telkkarin ääressä ihan vaan erikoistapauksiin. Näin vaatii farkkujen vyötärönauhakin ja jatkaa hoosiannan laulamista...

Anonyymi kirjoitti...

Tämän lupauksen teen pitkin vuotta, EN OSTA UUSIA LANKOJA, ENNENKUIN ENTISET ON KÄYTETTY.

Peanut kirjoitti...

Uuden vuoden lupaus on vasta harkinnassa, se kun täytyy miettiä tarkkaan (viime vuonnakin piti). Mutta arvontaan osallistun kuitenkin :)

Sire kirjoitti...

Minä lupaan laskea lankani ja järjestää ne paremmin hyllyyni. Jotta löytäisin ihanat langat ensimmäiseksi omasta hyllystä enkä aina juoksisi ostamaan uutta.

Unknown kirjoitti...

Yrittämisen sijaan aion tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan (ja aion parhaani mukaan) saada lankavarastoni pienenemään.

Anonyymi kirjoitti...

Se perinteinen: Aion alkaa kunto/laihdutuskuurille! Viimeksi aloin v. 2005 ja toimi, kunnes raskaus toi kilot takas. Jee, arvontaan!! :)

Teija

Jules kirjoitti...

Yritän ressata vähemmän ensi vuonna. Ja valmistua...

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan, että unohdan torkkuherätyksen olemassaolon ja lopetan itseni huijaamisen aamuisin.

Maiju kirjoitti...

Mäkään en oikeastaan tiedä miksi se sukkien pingotus olisi niin tärkeää, kenties siis saisimme jossain vaiheessa kunnollisen postauksen tästä aiheesta..?

Uudenvuoden lupauksia en varsinaisesti ole ikinä tehnyt, mutta jos nyt tekisin, lupaisin graduni olevan valmis ensi vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana!

Hyvää uutta vuotta!

Suvi kirjoitti...

Yritän olla vähemmän itsekriittinen, se alkaa olla jo ongelma.

Villasukka kirjoitti...

Yleensä lupaan olla lupaamatta mitään, mutta nyt tuntuu, että lupaan opetella sanomaan ei :)

MinskuH kirjoitti...

Lupaan neuloa enemmän ja kuntoilla enemmän :)

tiinaf kirjoitti...

vau, kun nuo pingottimet ovat upeita! Yritän minäkin kokeilla onneani arvonnassa!

Neuleharrastukseeni liittyy lupaus. Tein nimittäin lankainventaariota joulun pyhinä ja ihmettelin huimaa lankamäärääni. Lupaan siis neuloa puolet langoistani pois ennen kuin ostan uutta. Haastava lupaus, mutta mahdollinen!

Minäkin lukisin mieluusti postauksen, miksi ihmeessä sukat pitää pingottaa :-)

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan tai ainakin yritän tehdä enemmän sitä mitä itse haluan enkä sitä mitä odotan että minulta halutaan. :)

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Lupaan aloittaa terveellisen elämän, kuten varmaan puolet suomalaisista, sekä tehdä lankavaraston inventaarion :)

Katrir kirjoitti...

Lupaan järjestää lapsille enemmän aikaa sekä se perinteinen oman kunnon kohotus.

Anonyymi kirjoitti...

Olen huono antamaan lupauksia ja vielä huonompi toteuttamaan niitä. Mutta lupaan varmasti neuloa tulevanakin vuona.

AnneM kirjoitti...

Upeat palkinnot, joten pakko osallistua ;)
Lupaan neuloa varastolankoja pois mahdollisimman paljon -tai laittaa niistä "hiljaisimmat" myyntiin. Kunhan varastoa saisi vähän pienemmäksi...

Elli ja Aura kirjoitti...

En yleensä lupaa oikeastaan mitään uutena vuotena, koska kuvittelen että lupauksien pitäminen on usein lähes mahdotonta. Ehkä syy voisi löytyä lupausten mahtipontisuudesta... Nyt voisin kuitenkin yrittää. Jos onnistuisin sanomaan ei edes jonkun kerran ensi vuoden aikana niin ehtisin tehdä myös jotain muuta (lue neuloa) kun töitä ja musiikkia.
Elli

Satu kirjoitti...

Lupaan olla juoksematta maratonia. :)

Ihanat palkinnot! Ihailen sun succaplokeja.

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan hemmotella itseäni (mitähän se sitten sisällään pitääkään???)
-Nonna-

Tanja kirjoitti...

Minun "perinteinen" uudenvuodenlupaukseni on suklaalakko pääsiäiseen asti; niin myös tällä kertaa.

Makepeace75 kirjoitti...

Minä lupaan olla itselleni armollisempi! Kaikkea ei tarvitse jaksaa/ ehtiä/ sietää. Parhaani toki yritän, mutta raja on oltava.

Anonyymi kirjoitti...

En ole ehtinyt miettiä varsinaista lupausta vielä, mutta jo jouluaattona käväisi mielessä että tavaran määrää tässä kämpässä voisi yrittää vähentää. Ihan vain laittamalla vanhaa tavaraa kiertoon. Sepä taitaisi olla ihan hyvä lupaus.

-merja-

asarum kirjoitti...

Mietin pitkään että mitähän sitä lupaisi (sellaista, minkä voi täyttääkin), ja lopulta mieleen tuli jopa kolme lupausta!

Eli ensinnäkin, lupaan kirjoittaa romaanikäsikirjoituksestani vähintään toisen ja kolmannen version ensi vuoden aikana.

Toisekseen lupaan pitää lankavarastoni yhtä hyvässä järjestyksessä kuin ovat nyt ja kolmanneksi, että virkkaan tai neuloin pikkuisista jämälankakeristäni pannulappuja (niitä on aina liian vähän).

hanna_h kirjoitti...

Lupaan käydä enemmän elokuvissa! Ja kyllä, kyseessä on mielestäni parannus ;)

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan hävittää kaikki seiskaveikat nurkistani (toivottavasti neulomalla) ensi vuoden aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Onkin hyvä aika miettiä uudenvuodenlupauksia, hyvä kun kysyit :) Minä lupaan yrittää pitää lankani, kankaani, sakset, neulat, neulatyynyt, irralliset hakaneulat, napit ja nauhat, lankojen vyötteet jossakin järjestyksessä ja poissa olkkarin sohvan kupeesta :) Tuppaavat aina kerääntymään yhteen ja samaan paikkaan, liekö bilettämään?

Upeat palkinnot tehtailija on luvannut!

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan laihduttaa. Tylsää, mutta pakollista, painoa kertynyt viime aikoina liikaa.

Niina kirjoitti...

Lupaan leikkiä enemmän lasten kanssa, kun he vielä huolivat minut mukaan leikkeihin. =)
Hyvää Uutta Vuotta!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania palkintoja, en vielä omista pingottimia. En tee perinteisesti uudenvuodenlupauksia. Nykyinen meno jatkuu, ei ole tarvetta suuremmille säädöille puoleen tai toiseen.

pimaraja at gmail piste com

Talsu kirjoitti...

Yleensä en kyllä lupaa mitään, mutta nyt voisin kyllä luvata, kun olen kerta periaatepäätöksen tehnyt jo "lupaukselleni" :D

Lupaan neuloa myös itselleni enemmän juttuja, kuin tänä vuonna.
Lupaan myös olla kasvattamasta lankavarastoani yhtä tolkuttomasti kuin menneinä parina vuotena :D

Vilma kirjoitti...

Lupaan jakaa aikani järkevämmin töiden, urheilun ja rakkaiden ystävien kesken. Tää loppuva vuosi kun tuntui menneen vähän munilleen tuon ajankäytön suhteen... :)

Tuittunen kirjoitti...

Lupaan itselleni tehdä paremmalla omallatunnolla sitä mistä saan iloa.

Perhoneito kirjoitti...

Minä lupaan jaksaa harjoitella juoksua aina kesään asti ahkerasti!

Tuulia kirjoitti...

Mie lupasin ittelle että neulon sukkia enempi. Sukkalaatikko ammottaa tyhjyyttään ja sukkia tarvitaan kipeästi. Korkkasin yhden kerän just tänään, joten otin vähänkuin varaslähdön ;) Toisena lupaan itselle että pidän vähän parempaa huolta syömisistä ja liikkumisista, ihan jaksamisen takia. Toki plussaa on jos vyötäröltä lähtee jotain mutta enempi se jaksaminen on motivaattori :)

Pitsineule kirjoitti...

Lupaan vähentää omistamani turhan tavaran määrää. Mikä tietää reissuja niin kaatopaikalle kuin kierrätyskeskukseen. Toinen lupaus voisi olla kiduttamatta itseään asioilla joita ei halua tehdä (opetella sanomaan ei) ja neuloa ne "tätä-pitää-säästää-ja-vaalia" kerät joihin en ole vielä uskaltanut koskea. En malta odottaa! :D

Anonyymi kirjoitti...

Neulon vain sellaista, mistä pidän *virn* En lupaile kaikille kysyjille neulovani, pitänee siis opetella sanomaan myöskin EI :)
Oikein hyvää alkavaa vuotta 2009!

Anonyymi kirjoitti...

Uudenvuodenlupaukseni voisi olla vaikka se, että yritän tarttua toimeen mahdollisimman pian sen sijaan, että miettisin ja suunnittelisin liian kauan. Näin jää se funtsimiseen ja asian pakoiluun käytetty aika ja energia johonkin kivempaan. Vaikkapa neulomiseen.

Tuolla ikävien asioiden listalla on esim. siivoaminen, pakkopuhelut ym...

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan lisätä liikunnan määrää elämässäni, mikä valitettavasti vie aikaa käsitöiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan pitää parempaa huolta itsestäni niillä osa-alueilla, jotka nyt ovat olleet retuperällä.

Mikaela kirjoitti...

Minun lupaus on opetella virkkamaan tulevana vuonna! Ja sukkaplokit ovat aivan ihanat!

Jaana kirjoitti...

Lupaan kunnostautua enemmän ulkoilussa sekä kotitöissä! Onnea uudelle vuodelle!

Nasti kirjoitti...

Tää osallistuis kans, vaikka en tee koskaan mitään uudenvuodenlupauksia...

AnniKainen kirjoitti...

Minäkään en yleensä lupaa mitään mutta nyt olen vakaasti päättänyt tai ainakin yritän olla rohkeampi ja tehdä vaikeitakin päätöksiä vitkuttelematta.

Hyvää vuodenloppua ja uuden alkua :)

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Hah, klassinen lupaus tällä kertaa, viisi kiloa veks vappuun mennessä. On mistä ottaa!
Vappuna on kahdenkeskinen reippailureissu ukkokullan kanssa ja parempaa kuntoakin siihen tarvitaan.

Villanne kirjoitti...

Lupaan lisätä kuntoilua, nyt tuntuu niin etäiseltä ajatukselta kaiken jouluähkyn jälkeen. Ja olla ahkerampi neuloja. :)

Taija kirjoitti...

Mä lupaan neuloa paljon vauvansukkia Marttojen keräykseen!

Käsityörikasta Uutta Vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Hm... Mä voisin luvata _yrittää_ ottaa elämän rennommin enkä stressata niin paljon kaikesta. Tähän liittyen voisin luvata myös jättää enemmän aikaa muullekin kuin koulutöille, eli en käy esim. alkavana keväänä kuin juuri ne pakolliset kurssit. Syksyn kiirettä en jaksaisi nyt, joten tämä lupaus olisi hyvä pitää.

Lupaan myös yrittää valmistua kandiksi tulevan vuoden aikana, kun sitten loppuu opintotuet eikä voi enää täysipäiväisesti ainakaan opiskella! Meneeköhän tää nyt ristiin ton aiemmin kans pahasti...

No, yrittämisiä nää mun lupaukset siis, joten ei saa suuttua itselle jos ei onnistukaan ;)

Tui kirjoitti...

Lupaan huolehtia itsestäni ja jaksamisestani paremmin. :)

Pirkko kirjoitti...

Lupaan olla ympäristölleni ystävällisempi, monessa mielessä :) Ainakin parsin muutaman parin puhkikuluneita sukkia. Ja harrastan enemmän lähi- kuin ulkomaisten villojen kehruuta ensi vuonna.

Parhainta uutta vuotta!

Kirsi kirjoitti...

Lupaan pitää itsestäni parempaa huolta. Terapianeulontaa ehkä luvassa enemmän.

Tytti kirjoitti...

Upeat palcinnot, ilman muuta pitää osallistua!
Lupaan tehdä selkäjumppani säännöllisesti.

JohannaL kirjoitti...

Minä lupaan olla vähemmän facebookissa :)

Laura L kirjoitti...

Minä lupaan neuloa ensi vuonna vähemmän Novitaa.. Tai no, ostaa vähemmän Novitaa sillä sitä on neulottava ja paljon jos meinaa varastoa tyhjentää.. =)

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan, että tänä vuonna me muutetaan uuteen kotiin, kun ei jouluksi vielä ehditty. Mutta lupaan myös, että rakennamme edelleen verkkaiseen tahtiin, niin ettei tule loppuunpalamista.
Upeita ideoita nuo puikkomittarit ja muut - wau!

Katja kirjoitti...

Minä lupaan olla ostamatta lankaa vain siksi että se on halpaa - tästä lähtien ostan vain, jos langalle on jo käyttötarkoitus valmiina.

Maartsi kirjoitti...

No nyt täytyy repäistä hatusta jokin lupaus... Meillä on muutto edessä. Lupaan yrittää olla stressaamatta. :)

Miia-Rebekka kirjoitti...

Ajattelin antaa itselleni kaksi uudenvuodenlupausta. Toinen on, että olen vähemmän tietokonetta ja siihen liittyen toinen lupaus onkin neuloa enemmän jotain suurempia töitä.

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan antaa itselleni enemmän neulomisaikaa, neuloa paljon ihania neuleita, ja ehkäpä myös viimein perustaa sen omankin blogin :)

.k kirjoitti...

Enemmän reippailua ja ulkoilua. Se lähteminen on NIIIIIn tuskaa, mutta! Hitaampaa eloa kaikenlaikkiaan.

huopanen kirjoitti...

Säännöllistä liikuntaa lupaan lisätä minäkin (paino sanalla säännöllistä).

Hyvää uutta vuotta!

AnniP kirjoitti...

Lupaan käydä kirpparireissut useammin fillarilla ja siinä samalla harrastaa enemmän hyötyliikuntaa. Miksiköhän pelkkä ulkoilun takia lenkille lähtö on niin vaikeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä lupaan pyhittää aikaani koiralle ja sen kanssa harrastamiselle.

JaaPa kirjoitti...

Ottaa opiskelujen kanssa rennommin, enkä stressaa liikoja siitä..

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, lupaus?
Lupaan etten osta lankaa, enempää kuin tienaan, heh =)!
Toinen vakavasti otettavampi on että lupaan järjestää lankalaatikot pois lattioilta.

Anonyymi kirjoitti...

Arvontaan tietysti mukaan. Lupaus ....vähemmän karkkia ensi vuonna ja enemmän kotona oloa ja vaikka neulomista...

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan selvittää parit ufot kaapin pohjalta - yritän ainakin kovasti! Ihan totta!

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ole uuden vuoden lupauksia ennen harrastanutkaan. Voisin kuitenkin pyrkiä venyttelemään säännöllisemmin. "Paremman elämän" aloitin jo tämän vuoden puolella, joulunajan syömisistä tuli niin huono olo.

Sanna kirjoitti...

lupaan että olen vähintään päivn viikossa niin etten napsi edes sitä yhtä karkkia ohimennen

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan olla ostamatta lankaa kuin ihan oikeaan tarpeeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan olla vähemmän kriittinen ja armollisempi itseäni kohtaan.

Hanna kirjoitti...

Lupaan nähdä enemmän sukulaisia, etenkin mummoja ja pappoja.

Ja syksyllä lupaan opiskella kunnolla.

Altocumulus kirjoitti...

Lupaan tai ainakin yritän olla vähemmän "äkäinen äiti" (=kuopuksen termi...)

Mammutti kirjoitti...

Tämän vuoden ehdoton lupaus itselle, on kunnon laihdutus, on meinaan tänä vuonna tullu viis lisäkiloa.
Hyvää uuttavuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Itse lupaan neuloa pikkusiskolleni puseron. :)

neja kirjoitti...

Haluu, haluu! Oikeasti lupaan itselleni että syön paaaljon vähemmän sokeria kuin nykyisin. Ja tämän seurauksena olisin reippaampi ja jaksaisin neuloa ja blogata enemmän:)

Pia kirjoitti...

Uuden vuoden lupauksena yritän kutoa enemmän olemassaolevia lankoja ja hamstrata vähemmän uusia.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Minä lupaan soitella pianoa enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minä lupaan ensi vuoden aikana neuloa valmiiksi ikuisuusprojektini, eli siskoni veneilypaidan; tosin vene on jo iät ajat sitten myyty eli paidasta tulee saaripaita!
Doris

joko kirjoitti...

lupaan neuloa ihania neuleita!

Minna kirjoitti...

Lupaukset kyllä nyt taitaa jäädä tekemättä. Aiempina vuosina tehdyt kun ovat aina kariutuneet. Vai pitäisikö sanoa, että lupaan, etten tee uudenvuodenlupausta :)

Textil stil kirjoitti...

Minä lupaan nauttia enemmän kaikesta tässa elämaässa...ja titenkin kun istun ja neulon ja teen muita käsitöitä!!!

Hyvää uutta vuotta täältä ruotsista!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkavaa uutta vuotta!

Taidan luvata yrittää kuntoilla enemmän. Herkutella saa edelleen, kunhan muistaa joskus hikiliikkuakin :)- Hanna K

Anni kirjoitti...

Minä yritän elää vähän terveellisemmin ja pyrkiä pois pakkotehdä-elämäntyylistä ja oppia että on ihan okei sanoa ei :)

Duchess kirjoitti...

Lupaan ottaa rennommin :) Nyt tulee pingotettua ihan turhista asioista.

Lotta kirjoitti...

Oooh! Ihan tästä riemusta teen itelleni yhen uudenvuodenlupauksen, vaikkei mun pitäny: oon itelleni kiltimpi ens vuonna. Ja käyn toisinaan lenkillä ;).

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kaikenlainen itsestä hyvänäpitäminen, venyttely ja rentoutuminen, sitä olen mielessäni ajatellut vuoden lupauksena.

Samma kirjoitti...

Upeat palkinnot!
Lupaan olla lankaostoksissani maltillisempi. Ja tarkistaa ensin josko varastoista löytyisi jo sopivaa lankaa, ennen kuin paukkaan ostamaan uutta :)

Noora kirjoitti...

Sadas? Jesh! Uuden vuoden lupaus: neulomukseni pysyvät niille varatussa (uudessa!)arkussa eikä enää kanssa-asujien tarvitse pelätä saavansa puikosta tai neulasta rokotusta istuessaan viattomasti olohuoneen sohvalle!

Anniliini kirjoitti...

Lupaan ulkoilla enemmän! Lasken neuleen välillä käsistäni ja nostan persuksen sohvalta ylös ja painun ulos. Tai ainakin koitan niin. ;-D

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaan blogiin eksyin! <3
Lupaukseni, itselleni, joka kyllä ei ole virallinen uuden vuoden lupaus, tarina olisi liian pitkä, lyhennettynä: nautin ja elän! :)

Anonyymi kirjoitti...

lupaukseni on neuloa, virkata.. siis kuluttaa lankaa enemmän kuin vuonna 2008

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan aloittaa tentteihin lukemisen aiemmin, ettei jää viime tippaan. Työn ja opiskelun yhdistäminen ei aina ole yhtä helppoa. Lupaan kuitenkin hemmotella itseäni ihanilla langoilla ja neulekirjoilla !

PÄIVI

Kristiina kirjoitti...

Lupaan ulkoilla enemmän ja hiihtää useamman kerran kun viime talvena.

Jenny kirjoitti...

Onpa kivat palkinnot :-)

Minä en tänä vuonna tee kyllä yhtään uudenvuoden lupausta. Aina ne unohtuvat ja tulee vain huono omatunto..

Ausifer kirjoitti...

Lupaan vihdoin saada aikaiseksi joogata kotona,mielenvirkeyden ja kunnon parantamiseksi.

Suopursu kirjoitti...

Lupaan antaa itselleni enemmän aikaa :)

Evelan kirjoitti...

Aion aloittaa joululahjojen tekemisen ensi vuonna ajoissa, ja saattaa vuoden aikana loppuun kaikki tällä hetkellä keskeneräiset käsityöt. :)

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan intoutua kaikista hamstraamistani langoista ja kankaista ja tehdä niistä jotain superihanaa!

Anonyymi kirjoitti...

Lupaan tyhjentää "yllättäen" kasvanutta lankavarastoa ja pidättäytyä ostamasta uutta lankaa ainakaan ensimmäisinä kuukausina.
Ja jatkan myös viime vuonna hyvin alkanutta kunnosta huoltapitämistä.

Iloista vuodenvaihdetta!

Anonyymi kirjoitti...

Minä lupaan jatkaa pupunruoka -linjalla koko ensi vuoden ja neuloa/virkata joka päivä jonkun verran.

Heidi kirjoitti...

Lupaan tehdä käsitöitä omaksi ilokseni, eli ottaa vähemmän tilaustöitä vastaan. Ja kokeilla uusia ohjeita :) .

Anonyymi kirjoitti...

lupaan käyttää lanka varaston lankoja mahdollisimman paljon.
thamara

Kate kirjoitti...

Minäkin lupaan pitää itsestäni vähän parempaa huolta t. nimim. selkäsärkyinen