tiistai 4. maaliskuuta 2008

Pikkuneuleiden aika

Minulta on syntynyt neulomuksia ihmeellisen paljon tänä vuonna, vaikka ollaan vasta maaliskuussa. Tosin kaikki neuleet edistyvät tuskaisen hitaasti, vaikka hinku niiden tekemiseen on suuri. Nyt tuntuu olevan tarve saada valmiiksi ja nopeasti ja paljon. Niinpä täällä sitten tehdään pipoa ja sukkaa.



Korvaläppäpipon malli löytyi Ravelrysta, ja täytyypä sanoa, että on paljon mukavampi päässä kuin ikinä kuvista voisi uskoa. Istuvuus hipoo melkein täydellisyyttä. Ei ole liian tiukka, vaan sopivasti vähän iso ja rento. Pipon voi vain huitaista päähän, eikä vaadi kummempia asetteluja. Suosittelen!



Mali: Thorpe, Kirsten Kapur
Lanka: Debbie Bliss, Donegal Aran Tweed 60g
Puikot: 5


No nämä sukat ovat olleet työn alla jouluaatosta asti, jolloin sain Favorite socks kirjan itseltäni lahjaksi. Mallihan on tuttu monistamonista blogeista, joista olen sen alkujaan bongannutkin. Kirjankin hankin juuri tämän mallin innoittamana. Malli on kaunis edelleen, ja suosituksikin voisi sanoa. Ravelrysta löytyy 1053 erilaista versiota näistä. Erilaista siinä mielessä, että kaikki käsityöt ovat omia yksilöitään.



Malli: Embossed leaves, Favorite socks -kirjasta
Lanka: Sandness Garn Sisu 70g
Puikot: 3



Väri on oikeasti omenanvihreä, en saanut kuviin millään oikeata väriä. Minulla on aiemminkin ollut vihreän kanssa sama ongelma, aina se näyttää harmaanvihreältä.

Neulomisiin :)

3 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Kivannäköinen pipo ja ihanat sukat!

Anonyymi kirjoitti...

Hrmh. Juuri tuota pipolankaa, näin ainakin muistelisin, kuolasin useampaan kertaan Lankabaarin hyllystä joksikin päähineeksi, mutta emmin vaan, enkä saanut toimeksi.

Sano nyt edes, että se kutittaa ikävästi!

(Eli siis ihana pipo, olen kade.)

neja kirjoitti...

Huomasin vasta tänään vastata kysymykseesi jonka olit jättänyt blogiini, niin ajattelin käydä täälläkin huutelemassa, jos et hoksaa enää tuolla mulla käydä lukemassa. Eli Cascade 220 woolit tilasin täältä: http://fourladiesneedleart.net/. Vähän päälle 20 euroa tuli yhteensä maksamaan kun langat ei juuri mitään dollarin alhasen kurssin takia maksaneet, vaikka postikuluja hieman tulikin:)